CrossFit - mitä ajattelen siitä nyt?

Hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille! Uudenvuodenlupauksia on taas tehty ja ainakin kaupallisilla saleilla se näkyy perinteisesti ruuhkana, joka hiipuu muutamassa viikossa. Itse en ole koskaan luvannut mitään, mutta pyrin kirjoittamaan tänä vuonna enemmän juttuja kuin aiemmin. Ideoita tulee mieleen, mutta tuumasta toimeen tarttuminen on aina vähän hankalampaa. Jos teillä, arvoisat lukijat, on mielessännee aiheita, joista haluaisitte kuulla mielipiteitäni, voitte ottaa yhteyttä sähköpostitse, blogin Facebook-sivujen ja Instagram-tilin kautta. Otan avoimesti vastaan niin kehittäimisehdotukset kuin vihapostinkin.

Vuosi 2017 käynnistyy tämän blogin osalta vanhalla tutulla aiheella, eli bikini fitnessin ohella lempiaiheellani eli CrossFitillä. Pari vuotta sitten kirjoitin vanhaan blogiini humoristis-provokatiivis-poleemisen kirjoituksen aiheesta, saaden siitä kohtalaisesti kriittistä, jopa tuomitsevaa palautetta varsinkin CrossFitiä harrastavilta naisilta. Sittemmin olen tutustunut lisää aiheeseen ja käynyt aika paljon keskustelua kyseisestä lajista. Olen jopa ajautunut katsomaan YouTubesta CrossFit Games -kilpailuja. Yritän tuoda hieman päivitettyä näkökulmaa aiheeseen.

CrossFit treenimuotona...

Olen usein todennut, että CrossFitin perusidea on oikein hyvä: yritetään saada ihmiset tekemään jotain muutakin kuin treenaamaan vuodesta toiseen samalla voimabodausohjelmalla ja monipuolistamaan kuntoiluaan. Se, että ihmiset tulevat CrossFitin kautta vähintään kokeilleeksi painonnostoliikkeitä, on myös erittäin hieno juttu. Koko kroppaa kuormittavat raskaat isot liikkeet ovat mielestäni aina parempi juttu kuin laitteilla tapahtuva tuntumapumppailu.

Jos CrossFit olisi pysynyt eräänlaisena kuntoilijoille suunnattuna treenimuotona, jossa käytetään eri urheilulajien kilpailijoiden käyttämiä harjoitteita fiksusti ilman turhaa meuhkaamista oman jutun paremmuudesta, en todennäköisesti suhtautuisi siihen niin kriittisesti kuin nyt. CrossFitin kielteisimmät piirteet ovat mielestäni ainakin Amerikassa touhussa vahvasti mukana oleva kulttimaisuus ja markkinointi jonkinlaisena käänteentekevänä treenimuotona. CrossFitistä monille tulee ensimmäisenä mieleen karmeat kippileuat ja teknisesti vaikeiden painonnostoliikkeiden tekeminen aikaa vastaan kamalalla tekniikalla. Ja onhan CrossFitissa muitakin kriitikoita huvittavia piirteitä, kuten todellista painoaan isommilta näyttävät painokiekot ja salien kutsuminen salin sijaan boxeiksi, mille en keksi mitään syytä kuin CrossFitin halun erottua muista omalaatuisuudellaan. Aikaisemmin olin siinä käsityksessä, että CrossFit pääkallopaikka olisi vahvasti paleodieetin kannalla, mutta äskettäin minulle selvisi, että lajin pääkallopaikka suosittelee Zone-dieettiä.

Moni CrossFitiä harrastava sanoo yhteisöllisyyden olevan se juttu, joka on saanut heidät innostumaan lajista. Ymmärrän tämän esim. pitkään yksin salilla puurtaneiden kohdalla, mutta yhteisöllisyys ei ole mikään erityisen uusi juttu urheilun parissa. Enkä puhu ainoastaan joukkuelajeista, vaan todella monia yksilölajeja treenataan porukalla, käydään seuravierailuilla ja muita vastaavia juttuja, joilla CrossFitiä mainostetaan. Yhteisöllisyys CrossFitissä näkyy myös ajoittain naurettavana "sun treeni on mun alkulämmittely" -tyylisenä uhopotaskana ja oman jutun pitämisenä niin äärettömän kovana. Uusi urbaani sananlasku kertoo, että crossfittaajalta ei tarvitse kysyä hänen harrastuksestaan - hän ehtii kertoa harrastavansa CrossFitiä ennen kuin edes ehdit kysymään! Crossfittaajat ovat myös hanakoita tekemään eron oman lajinsa ja fitnesshommien suhteen, mutta kovasti tuntuu CrossFit-mimmeiltäkin löytyvän perseposeraauksia Instagramista, sanookot yllä oleva CF-harrastajien kanavan video mitä hyväsä naurettavista peppuhaasteista. Ja mitä tulee videon mainintaan vaihtuvista trendeistä, on CrossFitkin hyvin pitkälti trendijuttu ja siksi se kerää massoja.

Yksi suurimmista CrossFitiin liittyvistä ongelmista on se, riittääkö suosion kasvaessa päteviä ohjaajia kaikille saleille. Osa lajin puolestapuhujista sanoo, että ohjaajat käyvät hyvät koulutukset ja he valvovat tarkaan, että harjoitteet tehdään tekniikasta ja turvallisuudesta tinkimättä. Joidenkin kommenttien mukaan asiat eivät mene ihan näin jokaisella salilla, eivätkä ne itse asiassa voikaan mennä: jos Level 1 -tason viikonloppukoulutuksen suorittanut henkilö vetää aloittelijoiden On Ramp -kurssia, ei kukaan voi olettaa hänen olevan kovinkaan hyvä opastamaan esim. painonnostoliikkeitä, mikäli lajikokemusta ei juurikaan ole - itse en edes kehtaisi opettaa rinnallevetoa ja tempausta kenellekään, sillä niin karmeita ovat omat suoritukseni kyseisissä liikkeissä. Kävin toissakesänä aiheesta mielenkiintoisen ja rakentavan keskustelun erään CrossFitiä harrastavan kanssa, ja hän oli oikeastaan hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin minä, mitä tulee lajin kasvun aiheuttamaan pätevien vetäjien puutteeseen. Toisaalta CrossFit-salit ovat tehneet aika paljon yhteistyötä painonnostajien kanssa, mikä on tietysti hyvä juttu crossfittaajien painonnostotekniikoiden oppimisen kannalta. Ajatus siitä, että CrossFitin harrastaja olisi ns. hyvä kaikessa, lienee kuitenkin suurimman osan kohdalla lähdes mahdoton, oli valmennus kuinka hyvää tahansa.

Vakiintuneet CrossFit-harjoitteet on nimetty naisten etunimillä, joista löytyy lista CrossFitin nettisivuilta. Näiden lisäksi löytyy Hero Workouteja, jotka on nimetty pääasiassa Irakin ja Afganistanin operaatioissa kaatuneiden amerikkalaissotilaiden mukaan. Tämä on varmasti jaloa ja kunnioittavaa jonkun mielestä. Minun mielestäni taas niin kovin amerikkalaista paatosta ja tapa antaa CrossFitistä kuva patrioottien lajina. CrossFitiä markkinoidaan mielellään juuri sotilaiden, poliisien ja palomiesten harjoitusmuotona, joten treenien nimeäminen kaatuneiden sotilaiden mukaan varmasti palvelee tätä tarkoitusta.

...ja kilpalajina

Kilpalajina CrossFit sopii mielestäni ainoastaan sellaisille, joilla on pitkähkö urheilutausta. En sano, että kenenkään ei tulisi kilpailla CrossFitissa, mutta kenelle tahansa lajia harrastavalle en sitä suosittelisi. Monet asiantuntijat ovat todenneet lajin olevan aika loukkaantumisherkkä, enkä nyt puhu pelkästään rabdomyolyysistä, jonka väitetään olevan ongelmana CrossFitissä. CrossFit Games -kilpailijat kisaavat urheilijat ovat huippuyksilöitä, mutta en edelleenkään voi allekirjoittaa sitä, että he heidän paristaan löytyisi maailman kovakuntoisimmat yksilöt. Laji ei ole erityisen katsojaystävällinen suuria massoja ajatellen, sillä harva jaksaa katsoa kisoja, joissa tehdään ensin sata toistoa kippileukoja, sitten vedetään maasta ja lopuksi hypitään boksin päälle. Voin auliisti myöntää, että CrossFit-kisoissa tehdään suorituksia, joihin minä en missään nimessä pysty, mutta silti kyseenalaistan kisojen lajivalintojen järkevyyden järjestyksen. Onko oikeasti mitään järkeä tehdä painonnostoliikkeitä  jo valmiiksi uupuneena?  Kisoissa on ollut mukana uintia, kohta varmasti painia ja nyrkkeilyä. Tavallaan on erittäin hienoa, että ihmisten fyysistä kuntoa ja kestokykyä mitataan monin eri tavoin, mutta sille lienee syynsä, että urheilussai erikoistutaan tiettyihin lajeihin. On ihan selvää, että CrossFit Regionals ja  -Games -tasolla kilpailevien joukosta löytyy enemmän tai vähemmän doupattuja yksilöitä. Kisat kestävät monta päivää ja suoritukset ovat rankkoja, joten väkisinkin joku kilpailijoista turvautuu huulirasvoihin ja muihin poppakonsteihin. Ja mitä tulee CrossFit-kisaajien vartaloihin...no, tehkää omat johtopäätkösenne. Ai niin, viimevuotisten CrossFit Gamesien kokonaiskilpailun voittaja sai palkinnoksi Via Dolorosastaan vähintään kohtuulliset 275 000 dollaria. Tuollainen summa saattaa lisätä houkutusta hakea lisäapua suoritukseen D-vitamiinista.


                                    Jos luulitte minun olevan kärkäs kritisoimaan CrossFitiä, katsokaapa nämä videot:

Peppukipuinen yhteisö?

 

CrossFitin harrastajat ovat aika hankoita puolustamaan lajiaan, mikä selvisi minulle hyvin konkreettisesti pari vuotta sitten. Eikä siinä mitään, on ihan ymmärrettävää, että jokainen haluaa pitää juuri omaa lajiaan kovimpana juttuna kaikista ja osoittamaan kriittisten mielipiteiden esittäjien olevan hakoteillä. Onneksi Suomessa asiat eivät mene ihan samalla tavalla kuin Amerikassa, sillä muuten meikäläinenkin olisi saattanut kokea CrossFit Inc:in vihan ja päätyä raastupaan. On perin mielenkiintoista, että CrossFit White Papers -sivun mukaan perustaja Greg Glassman on kärkäs arvostelemaan muiden ajatuksia treenaamisesta, mutta vastaavasti hän on haluton osoittamaan omia väitteitään todeksi käytännössä. Jos CrossFitia ja sen harrastajia kritisoidaan usein, ovat Glassman ja hänen amerikkalaiset seuraajat vastaneet siihen vähättelemällä muiden lajien edustajien (esim. kymmenottelijoiden ja voimistelijoiden) kykyjä crossfittaajiin verrattuna tai muuten vaan lokaa heittämällä. Linkkaamani sivun mukaan CrossFitiä kritisoineiden valmentajien tms. kirjoitukset joutuvat ankaran moderoinnin kohteiksi CrossFitin virallisilla foorumeilla. Tämä vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin skientologien touhut tai "Suomen johtavan ravintoasiantuntijan", ortopedi Antti Heikkilän tyyliltä. CrossFit-pomojen keskuudessa on käsittääkseni ollut erilaisia "opillisia" ristiriitoja, joten mielenkiinnolla odotan, poikiiko se uusia CrossFitin kaltaisia treenimuotoja; eri nimellä tosin, sillä CrossFit Inc. pitää satavarmasti kiinni yksinoikeudestaan käyttää nimeä.

Suomen CrossFit-piireissä kritiikkiin tunnutaan suhtautuvan pääosin avoimesti.  Lappeenrantalaisen salin sivulla myönnetään kriitikin olevan ainakin osittain aiheellista, toinen sivu taas myötäilee täysin CrossFitin päämajan kantoja ja oikeastaan ei myönnä ongelmiä. Helsinkiläisen CrossFit Basementin blogissa tunnustetaan ongelmat valmennuksen ja huonon ohjelmoinnin suhteen, mutta toisaalta korostetaan yhteisön ratkaisevan ongelmat lajin kehittyessä. Toisaalta aina löytyy niitä, jotka ottavat lajiin kohdistuvan kritiikin henkilökohtaisesti. Ja mitä tulee omiin kokemuksiini crossfittaajista, ovat nämä herkimmin kritiikistä suuttuvat niitä, jotka ovat myös kovimpia julistamaan CrossFitin paremmuutta kaikkeen muuhun verrattuna. Tätä päätelmääni vahvistivat muiden suomenkielisten CrossFitiä kritisoineiden blogikirjoitusten saamat kommentit - "Rich Froning tempaisisi sut yhdellä kädellä" -tasoinen argumentti ei varsinaisesti edistä CrossFitin asiaa.

Syitäni olla menemättä CrossFitiin

 

Vanhan viisauden mukaan sellaisia asioita, joita ei ole itse kokeillut, ei pitäisi tuomita kauhean hanakasti. Joku voisi sanoa, että minun pitäisi ensin kokeilla CrossFitiä, ennen kuin kirjoitan taas kerran näin tulikivenkatkuista juttua siitä. Minulla on kuitenkin muutama perustelu sille, miksen lähde On Ramp -kurssille ja sen myötä CrossFitin pariin. Ensinnäkin saan päälajissani jo ihan tarpeeksi rääkkiä ja pahaa oloa päälajissani. Yhteisöllisyys hoituu kätevästi siinä samalla. Jos tosissani haluan parantaa painonnostoliikkeiden tekniikkaa, järjestän itseni painonnostajan oppiin. Jos taas haluan apua voimisteluliikkeisiin, menen voimisteluseuraan. Olen lisäksi tehnyt oman osuuteni kaikenlaisista kuntopiireistä, käyttänyt soutulaitetta monin tavoin, vetänyt uinnin päälle leukoja (kippaamatta), jonka jälkeen vielä juossut päälle. Nämä ovat nähdäkseni hyvin lähellä CrossFitin WOD:eja, vaikka eivät virallisesti niitä olekaan. Olen vuosien varrella treenannut mielestäni aika monipuolisesti ja siinä sivussa ajanut itseni myös suht pahaan alipalautumistilaan. CrossFit-salien kuukausimaksut ovat lisäksi sitä luokkaa, että hoidan oheistreenit mieluummin muualla. Nähdäkseni minulla ei ole mitään syytä lähteä CrossFitiin, ellei sellaiseksi lasketa hyvännäköisten nuorten naisten kohtalaisen vahvaa edustusta CrossFit-saleilla.