Väärät ennakkoasenteet?
Toki, jos iltapäivälehtien kommentteja on uskominen, fitness-lajit eivät ole urheilua, vaan ainoastaan perseen keikuttamista, tekoripsiä ja silikonirintoja.
Heti alkuun Takamaa tuo esille mielipiteensä siitä, että fitnesslajit ovat urheilua siinä missä muutkin. En voi hyvällä tahdollakaan olla tästä samaa mieltä, poikkeuksena ehkä vapaaohjelman sisältävä fitness, jossa tosin painoarvo taitaa edelleen olla enemmän ulkonäöllisissä asioissa. Ulkonäön arvostelu kilpailijoiden paremmuusjärjestyksen rankkaamisessa onkin se syy, miksi en voi pitää fitnesslajeja urheiluna - ne ovat kauneuskilpailu erilaisilla kriteereillä kuin tavalliset missikisat. Tuota lausetta olen toistanut kyllästymiseen asti tässä blogissa, mutta miten muutenkaan asian ilmaisisi? Urheilulajeissa paremmuusjärjestys tulisi ratkaista suoritusten perusteella, eikä ulkonäön. Olen muutenkin usein miettinyt, että voiko kasvoiltaan kauniisti sanottuna ei niin kovin kaunis nainen pärjätä esim. bikini fitness -kilpailussa, vaikka kroppa olisikin huippuluokkaa? Epäilen suuresti, vaikka meikillä saakin hämättyä paljon. Silikonirinnat ovat jokaisen oma asia, mutta selvästi yleisiä bikinikisaajilla. Hiustenpidennykset ja tekoripset vaikuttavat myös olevan lähes pakollinen juttu kisaajille.
Kommenteissa monesti unohdetaan sellainen ”pieni sivuseikka”, että lajin huipuilla ja sinne pyrkivillä on usein takanaan vuosikausien tavoitteellinen treeni.
Iltapäivälehtien kommentit kannattaa yleensä jättää omaan arvoonsa, enkä yleensä juuri vaivaudu lukemaan niitä. Mutta se, että niitä kommentoidaan johtuu siitä syystä, että ainakin Iltalehti on nettisivuillaan tuonut fitnesslajeja aiempaa voimakkaammin esille. Se, että esim. bikini fitnessiä tuodaan jo esille valtamediassa, kertoo jotain ajastamme. Voi toki, olla ettei buumi kestä enää kauaa, mutta ilmeisesti klikkauksia tulee, eiväthän muuten iltapäivälehdet kirjoittaisi nettiin juttuja kyseisistä karkeloista. Samalla tulee väkisin mieleen, että pyritäänkö fitnesslajien asemaan tietoisesti pönkittämään? Suomessakin kilpaillaan monissa maailmalla suosituissa lajeissa, jotka eivät kuitenkaan koskaan pääse iltapäivälehtien nettisivuille. Sen sijaan niin marginaalinen laji kuin bikini fitness ylittää uutiskynnyksen.
Mitä tulee Takamaan mainitsemaan fitnesskilpailijoiden treenitaustaan, uskon monilla olevan takanaan pitkään jatkunut tavoitteellinen salitreeni. Joillakin on varmasti myös taustaa muista lajeista. Mutta valitettavasti somessa näkyy, että monet nuoret naiset ovat menossa kisaamaan hyvin onnettomalla treenitaustalla, mikä herättää kysymyksiä kilpailemisen motiiveista - onko syynä aito halu kilpailla valitsemassaan lajissa vai tarve kuulua johonkin, saada huomiota ja sometykkäyksiä?
Fitnesslajit - riski terveydelle vai ei?
Kommenteista saa myös lukea, että lajin harrastaminen johtaa automaattisesti syömishäiriöön, kilpirauhasen YT-neuvotteluihin ja naisellisuuden menettämiseen.
Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Jotkut osaavat treenata ja dieetata fiksummin kuin toiset. Joidenkin kroppa kestää tuota rääkkiä paremmin kuin toisten. Siinä Takamaa on täysin oikeassa, että monessa lajissa vammariski on isompi kuin fitnesslajeissa. Vaikka itse olen päässyt suht vähällä loukkaantumisten suhteen on listallani seuraavanlaisia vammoja: leikkauksen ja pitkän kuntoutuksen vaatinut polven eturistisidevamma, solisluu on mennyt poikki 10-vuotiaana, molempien olkapäiden ac-nivel on saanut osumaa ja nilkan nivelsiteet ovat hajonneet. Pienempää vammaa on vähän väliä. Fiksusti tehtynä fitness- ja kehonrakennustyylinen treenaaminen onkin varmasti turvallisempaa kuin kamppailulajit, laskettelu, alamäkipyöräily, jalkapallo jne. Mutta fitnessin kohdalla terveyteen liittyvät ongelmat ovat toisenlaisia.
Urheilulääkäri Pippa Laukka on esittänyt varsinkin bikini fitness -buumiin kriittisesti suhtautuvia kommentteja, samoin entinen fitnesskisaaja Nora Yrjölä, joka on avoimesti kertonut lajiin liittyvistä negatiivisista kokemuksistaan. Kummankin mielestä ongelmana on naisten hormonitoiminnan sekaisin meneminen sekä syömishäiriöön viittaavat asiat fitnesskilpailijoiden piirissä. Takamaa ei kiistä ongelmaa, mutta pitää sitä lähinnä ammattitaitoisen valmennuksen puutteena. Mielestäni kuitenkin on selvää, että fitnesslajien harrastajien ei kannata vähätellä ongelmia, jos menestynyt entinen kisaaja ja pätevä urheilulääkäri varoittavat niistä. Jokaisen fitnesslajeissa kisaamista harkitsevan kannattaisi ainakin tiedostaa, millaiseen leikkiin on lähtemässä, ja mitä se saattaa aiheuttaa naisen kropalle.
Kumma kyllä, suuri iltapäivälehtien lukijayleisö unohtaa kuitenkin sen, että fitness-lajit eivät ole ainoa urheilulaji, joiden harrastajat joutuvat tiputtamaan reilusti painoaan. Miten olisi vaikka paini, ammattinyrkkeily tai mäkihyppy? Entäpä baletti, voimistelu ja taitoluistelu?
Kyllä, monissa lajeissa painoa joutuu vahtimaan ja pudottamaan. Kamppailulajien piirissä tehdään jopa älyttömiä painonpudotuksia, ja tiedän kasvuikäisten junnujenkin pudottaneen painoa kisoihin, mikä on tietysti hullua. Mutta näissä lajeissa painonpudotus voidaan lopettaa, kun on päässyt puntarista läpi. Fitnesslajeissa ja vielä korostetummin bodauksessa pitää olla todella kireässä kunnossa. Varsinkin naisilla kropan vetäminen luonnottoman alhaiseen rasvaprosenttiin on pidemmän päälle terveyden kannalta huono juttu. Takamaa ei mainitse ns. punttimimmi-ilmiöstä: kisojen jälkeen syödään kärjistetysti muutamassa päivässä koko dieetin edestä herkkuja ja kas kummaa, paino on noussut paljon, kroppa lässähtänyt, mutta donitsinhimo säilynyt. Olen itse nähnyt tiukkaan kuntoon itsensä vetäneitä mimmejä, jotka ovat puolen vuoden päästä olleet reilusti pulleammassa kunnossa. Mieli vetää kuitenkin kisalavoille ja pian ollaankin taas kituutusdieetillä. Tällainen jojottelu ei voi olla missään tapauksessa hyvästä.
Fitnesskisaajat - hyviä esikuvia?
Kauneusihanteet ovat muuttuneet. Jonkun mielestä on huolestuttavaa, että jopa 15–16-vuotiaat tytöt alkavat haaveilla bikini fitness -kisoista ja siitä päivästä valokeilassa, jolloin Lahden Messukeskuksen päälavalla kaikki huomio on urheilijoissa, jotka ovat valmistautuneet sitä yhtä päivää varten vuosia. Itse olisin kuitenkin enemmän huolissani niistä nuorista, jotka eivät syö juuri mitään. Kyllä se kana, riisi ja vihannekset neljä kertaa päivässä kuulostaa hieman fiksummalta kuin yksi omena, siivu paahtoleipää ja kuppi teetä.
Tässä Takamaa on mielestäni pahiten metsässä. Ei 15-16-vuotiaan tytön tarvitse vielä edes tietää bikini fitness -kisoista, vaan harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja syödä hyvin. Eikä samanikäisen pojankaan kannattaisi ehkä pitää Jeff Seidin kroppaa tavoitteenaan. En lähde pohtimaan nuorten ulkonäköpaineita sen enempää, mutta toivoisin kuitenkin teinien esikuvien olevan muita kuin fitnesstähtiä tai shortsibodareita. Se on toki hyvä, että kauneusihanteena ei ole enää langanlaiha, mutta ovatko somessa esiteltävät oikeista kuvakulmista otetut fitnessmimmien belfietkään se paras mahdollinen kauneusihanne, puhumattakaan kisalavalla nähdyistä naisista lisävarusteineen ja keinorusketuksineen? Ja jos puhutaan muista fitnesslajeista ei tarvitse olla kauhean perillä asioista, että näkee monien naistenkin edistäneen kehitystään muillakin tuotteilla kuin lisäravinteilla. Tämä asia tuntuu jäävän monilta huomioitta fitnesshehkutuksen myötä.
Syömättömyys ei ole missään tapauksessa mikään hyvä juttu, mutta onko kanan ja riisin syöminen neljä kertaa päivässä kovinkaan monipuolista ravintoa? Terveellistä kenties, mutta ei monipuolista. Fitnesspiireihin on jostain syystä pesiytynyt käsitys, että on syötävä lähes samoja ruokia jatkuvasti, jotta voi päästä toivottuun kuntoon. Toki jos tykkää syödä pelkkää kanaa, riisiä ja vihanneksia päivästä toiseen, antaa mennä vaan. Mutta minusta on kovin hassua, kun joidenkin mielestä spaghetti bolognesen syöminen menee cheat mealista. En usko tavallisen perusruuan olevan kauhean haitallista fitnesskisaajallekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti