Pyhän kolminaisuuden rituaali

Perjantaina 13.5.2016 tein salilla yläkroppatreenin, joka sisälsi penkkiä, leukoja, hauisvitkuttelua yms. Treenin jälkeinen pumppi oli käsittämätön - lihakset tuntuivat kasvaneen joka puolelta kuin Pianan kahdeksan tunnin käsitreenillä konsanaan. Nälkä oli myös mahdoton, koska salin jälkeen minun oli kiirehdittävä vääntötreeneihin, söin nopeasti jauhelihaa ja riisiä, eli kunnon bodyruokaa. Tiesin jo tässä vaiheessa, että minun oli otettava kovat keinot käyttöön, jos haluaisin välttää salitreenin ja vääntämisen aiheuttaman katabolian ja hyödyntää illalla rankan pyjamapainin jälkeisen anabolisen ikkunan kunnolla. Siispä jo vääntämään mennessäni tiesin, että hetki olisi mitä oivallisin pyhän kolminaisuuden rituaalille. Siinä missä monet luottavat lihasmassan kasvattamisessa Arnoldin kultaiseen kuusikkoon, luotan minä pyhän kolminaisuuden rituaaliin akuutin kalorivajeen paikkaamiseksi. Sen pidemmittä puheitta tilasin taksin ja pyysin kuskia suuntaamaan isolle kirkolle, olihan edessä ravinteli-ilta.

Pyhän kolminaisuuden rituaali on aloittelijoille sopimaton ruokailusessio erilaisissa pikaruokaloissa. Tällä suunnitelmaan kuului käynti kolmen isoimman Suomessa toimivan hampurilaisketjun kuppilassa. Rituaalin voi suorittaa halutessaan suorittaa myös siten, että käy ensin pizzalla, sitten kebabilla ja lopuksi hampurilaisella jne. Suosittelen pyhän kolminaisuuden rituaalia niille, joiden on vaikea saada kalorit täyteen rankan treenipäivän jälkeen. Kyse ei ole kuitenkaan refeedistä, cheatmealista tai muusta fitnessväen suosimasta herkkuhetkestä, vaan kyseessä on nimensä mukaan harras hetki rasvan ja nopeiden hiilareiden alttarin äärellä. Mutta sen pidemmittä jorinoitta itse tämänkertaisen rituaalin esittelyyn.

Rituaalin ensimmäinen vaihe

 Ensimmäisenä päätin hoitaa alta pois mielestäni heikkolaatuisimman pikaruokalan eli Hesburgerin. Koska Hesburgerin hampurilaiset eivät ole mielestäni kovinkaan kaksisia paksuudeltaan tiskirättiä muistuttavien pihvien takia, päätin hoitaa homman nopeasti alta pois ja tilasin Mega-aterian, juomana tietysti oikeaa kokista, sillä kevytlimut ovat valjun makuisia, eivätkä sovi kalorivajeen täyttämiseen. En joutunut odottamaan hampurilaista, joten pääsin heti torjumaan kataboliaa. Vaikka en ole Hesen fani, täytyy minun myöntää Megahampurilaisen olevan ihan passeli tapa saada kaloreita, etenkin runsaan majoneesin käytön takia. Toisaalta Hesen hampurilaisten suurin miinus on se, että ne maistuvat lähinnä majoneesilta, joka ei kuitenkaan ole mielestäni hampurilaisen tarkoitus. Lisäksi ranskalaiset perunat ovat Hesessä lähes aina ala-arvoisen lötköjä, eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta. Saa nähdä, tappaako joku turkulainen minut, kun rohkenen näin suoraan arvostella heidän ylpeyttään. Olen ikuisesti katkera siitä, että Hesburger aikoinaan osti legendaarisen Carrols-ketjun Keskolta ja ajoi sen hiljalleen alas. Osa lukijoista muistanee mahtavat kaksi Clubia yhden hinnalla -tarjoukset ja Big Carolina -purilaiset.

Rituaalin toinen vaihe

Hoidin Hesen aterian alta pois melko nopeasti ja suuntasin välittömästi läheiseen McDonald's-ravintolaan. Jos luulette minun nauttineen siellä Big Macin tai McFeastin kaltaisen klassikon, erehdytte pahemman kerran. En muista, koska olen viimeksi syönyt kyseisiä hampurilaisia, sillä olen yleensä keskittynyt euron juustopurilaisten mättämiseen. Mutta euron juustot eivät sopineet tähän tarkoitukseen, sillä kaipasin jotain isompaa, mutta yksinkertaisista. Sen takia päädyin Mäkkärin tarjonnan kiistattomaan helmeen, Double Quarter Pounderiin, ateriana tietysti. Tupla-QP:ssa ei ole mitään turhaa, ja koska se ei ole Mäkkärin suosituimpia ruokia, saa sen lähes aina juuri valmistettuna pöytään, kuten tälläkin kertaa. Toki odotteluun menee hetki, mutta pyhän kolminaisuuden rituaalissa ei ole tarkoitus hätäillä. Tupla-QP sopii mainiosti puntti-Pateille, sillä uskoisin sen pihvien sisältävän runsaasti hyvälaatuista eläinproteiinia. Kyseinen hampurilainen on kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein mainio, ja se pääsee korkealle, jos joskus teen listan pikaruokaketjujen ruuista. Ranskalaiset olivat parempia kuin Hesessä, joskaan eivät nyt mitään ikimuistoisia elämyksiä. Tämän aterian jälkeen vatsassa painoi hieman, mutta vielä oli mentävä suorittamaan loppuhuipennus.

Rituaalin huipennus

Mäkkärin jälkeen marssin Burger Kingiin. Tässä vaiheessa olo ei ollut enää erityisen nälkäinen, mutta en voinut tyytyä mihinkään pieneen. Niinpä valitsin Double Steakhouse -aterian, ja jälkkäriksi otin ison pirtelön. Koska mahassani oli jo melkoisesti ruokaa kaltaiselleni kynäniskalle, oli aterian syöminen aikamoista taistelua alusta asti niin häpeällistä kuin tuota onkaan myöntää. Kalorivaje oli todennäköisesti jo paikattu, mutta ylpeys ei antanut periksi, joten en jättänyt rituaalia puolitiehen. Sen voin sanoa, että Double Steakhousea syödessäni oli jo hieman äitiä ikävä, eivätkä ranskalaiset meinanneet mennä alas. Ison pirtelön ottaminen jälkkäriksi alkoi kieltämättä vaikuttaa lievähköltä virheeltä. Kuitenkin joskus miehen on tehtävä se, mikä täytyy. Tämän viimeisen ehtoollisen lopuksi olin pakotettu istumaan tovin jos toisenkin Burger Kingin vessassa miettien elämän tarkoitusta. Tunne oli samanlainen kuin syötyäni muutama vuosi sitten heti ison pizzan päälle tuhdin rullakebabin.

Lopuksi

Pyhän kolminaisuuden rituaalin tavoitteena ollut kalorivajeen kurominen umpeen tuli varmasti täytetyksi. Siihen olisi varmasti riittänyt pelkät hampurilaiset, sillä ranskalaiset ja limpparit täyttivät ehkä turhan paljon vatsaa, vieden nautinnon loppuhuipennukseksitarkoitetulta Double Steakhouselta. Olisi kuitenkin ollut aika onnetonta tyytyä vain hampurilaisiin, vaikka ne olisivat todennäköisesti menneet aika helposti alas. Täytyy myös muistaa, että en käynyt vessassa Hesessä ja Mäkkärissä aterioituani, vaikkei tämä minkään Man v. Food -haaste ollutkaan. En väitä tämän olleen kummoinen suoritus, sillä tiedän tyyppejä, joille tämä olisi kevyt iltapala. Mutta tuskin ihan jokainen on valmis tällaiseen säkrifaissiin tehdäkseen sen, ikinä tarvitaan kehittyäkseen (Whatever it takes). Kroppa kävi hieman kuumana tuon suorituksen jälkeen, mutta yllätyksekseni en istunut vessassa loppuiltaa. Jotain varmasti kiinnostaa myös, näkyykö pyhän kolminaisuuden rituaali kropassa vielä seuraavana päivänä. Heille alla kuva noin 14 tuntia rituaalin suorittamisen jälkeen. Eat Fat, Stay Fit!

 

Testissä Nocco BCAA-juoma

Olen pahasti myöhässä tämän testin suhteen, sillä fitnessmimmien hehkuttamat Nocco BCAA -juomat tulivat Suomen markkinoille viime vuonna. Meni kuitenkin näin pitkään, että sain aikaiseksi ostaa kyseistä elämän eliksiiriä ihan testimielessä.  Pakkohan tuota oli kokeilla, kun fitnessjumalatar Oona Tolppanenkin suosittelee Noccoa. Nocco (No Carbs Company) on ruotsalainen firma, mutta lafkan sivujen mukaan kaikki Nocco-tuotteet valmistetaan Itävallassa. Hyvä näin, sillä itävaltalaisvoimin  on Euroopan kansoille järjestetty aikaisemminkin reipashenkistä tekemistä. Minulla ei ollut juomaa kohden sen kummempia ennakko-odotuksia. Mietin lähinnä, olisiko se esim. Muumi-limun makuista ja saisiko siitä minkäänlaisia pärinöitä. Tölkeissä mainitaan tuotteiden olevan sokerittomia, johon suhtauduin heti alusta pelonsekaisin tuntein - sokerittomat tuotteet kun ovat yleensä aika laimean makuisia tai sitten niissä on kummallinnen sivumaku. Juomat ovat myös hiilarittomia, ja lisäksi tärkeimpänä fitnessvalttina ne sisältävät haaraketjuisia BCAA-aminohappoja, jotka käsittääkseni auttavat palautumaan paremmin ja vaikuttavat positiivisesti lihasten kasvuun. Tuoteseloste on aika pitkä ja lisäaineitakin on, joten paleodiettaajille ja muille säilöntäainekammoisille tuote ei sovi. Fitnessuskottavuudelle juoman litkiminen on kuitenkin Instagram-kuvista päätellen pelkästään hyväksi.

Ostin juomaa kahtena eri päivänä: ensimmäisellä kerralla vetäsin tuskaisen ja nöyryyttävän vääntötreenin jälkeen tölkillisen punaisten marjojen makuista juomaa ja toisen kerran ennen vääntötreenejä mansikka-raparperin makua jäljittelevää juomaa. Punaiset marjat -maku sisältää180 mg:n edestä kofeiinia, kun taas mansikka-raparperi on kofeiiniton. Itse en juo lainkaan kahvia, energiajuomia enkä kovin usein teetäkään, joten kofeiinia saan tavallisesti hyvin vähän. Tästä huolimatta en huomannut minkäänlaisia tykytyksiä tai muita epätavallisia tuntemuksia juotuani tölkin Noccon punaiset marjat -juomaa. Fiiliskään ei sanottavasti kohentunut tuota litkittyäni, joten vitutukseen suosittelen muita juomia. Treeniä ennen nautittu juoma ei myöskään vaikuttanut huomattavasti treenin sujumiseen.

Tärkein juttu, eli maku oli aika kova pettymys. Punaiset marjat -litku ei ollut läheskään mummon marjamehun makuista, vaan se oli mielestäni kovin valju, ellei jopa mitäänsanomaton. Mansikka-raparperi oli hieman enemmän mieleeni, mutta ei kuitenkaan mikään makunautinto. Molemmissa juomissa maku oli teollisen keinotekoinen. Ehkä ripaus sokeria saisi juoman maistumaan huomattavasti paremmalta, mutta koska sokeri on monille "terveellisten elämäntapojen suosijoille" kaiken pahan alku ja juuri, ei sitä tietenkään voida laittaa fitnessväelle suunnattuun juomaan. Sille, joka ei välttele hiilareita ainakaan treenin jälkeen, suosittelen Nocco BCAA:ta enemmän perinteistä Gainomaxia. Ehkä siinä ei ole haaraketjuisia aminohappoja, mutta maku on paljon parempi. Okei, ehkä on hieman huono verrata virvoitusjuomaa ja maitopohjaista juomaa toisiinsa, mutta valitsen silti Nocco BCAA:n sijaan Gainomaxin.

Sitten pisteet Nocco BCAA:lle:

Fitnessuskottavuus 6/5
Maku 2/5
Pärinät 1/5
Vaikutukset fiilikseen 1/5
Kokonaisuus: 2/5
Tölkistä saa lisäksi 15 sentin pantin!

Ei siis kovin kaksiset pisteet fitnessuskottavuutta lukuun ottamatta. Voin litkiä juomaa jatkossakin, jos minulle sitä tarjotaan, mutta rahani laitan mieluummin perinteiseen Coca-Colaan tai Jaffaan. Jos haluatte tietää, mitä aito fitnessbloggaaja kirjoittaa juomasta, katso täältä.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14880467/?claim=c2drmuqerad">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>